keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Avainluvut

2.10.2019

Avainlukuja voi olla esimerkiksi laadullisia ja määrällisiä. Laadullisilla avainluvuilla mitataan miten hyvä myyjä tai tiimi on tuotteiden ja palvelujen myynnissä eli millaista kauppaa he tekevät. Ne voivat olla esimerkiksi lehti-ilmoitusten myyjillä ilmoitusten koot, digimainonnan myyjillä bannereiden koko ja sijainti tai erilaisten markkinointipakettien koot. Tämän avainluvun avulla selvitetään myyjän tuotetuntemuksen osaaminen ja kyky välittää tuotetietoja asiakkaille myyntitapaamisissa. Esimiehen tehtävä on miettiä miksi toiset onnistuvat myymään yrityksen tuotteita ja palveluita, mutta toiset taas eivät. Useimmiten vastaus kysymykseen on tuotetietojen puute ja ongelma ratkeaa koulutuksen avulla osaamista lisäämällä. Määrällisillä avainluvuilla mitataan ostavien ja kontaktoitujen, mutta ei ostavien asiakkaiden määrää tai myyjän käyntien tai puheluiden määrää päivässä, viikossa tai kuukaudessa.

Avainlukujen avulla saadaan näin analysoitua myyjää tai myyntitiimiä sekä tuotteiden ja palveluiden menekkiä myyjäkohtaisesti. Avainlukujen analyysiin perustuen voidaan tehdä tarpeellisia muutoksia, koska niiden avulla on voidaan selvittää tuloksiin vaikuttaneet syyt. Näin myyntityön euromääräinen seuranta ei ole ainoa käytettävissä oleva avainluku. Avainlukujen avulla kokemusten vaihtaminen myös myyntitiimien välillä onnistuu yhtenäisten vertailuarvojen avulla. Avainlukujen avulla kehitetään myyjien osaamista ja panostusta ohjaamalla, seuraamalla ja tuloksia seuraamalla keskusteluissa, yhteiskäynneillä ja –kuunteluissa sekä palavereissa.

Päivän mindfulness harjoituksena voit tehdä "pudota ankkuri"-harjoituksen osoitteesta: https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta/harjoitukset .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

 .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEttaitä

maanantai 15. lokakuuta 2018

Myyjän ja myynnin esimiehen terve itsetunto

15.10.2018

Käytännön valmistelut ja henkinen valmistautuminen voivat tapahtua ainakin osittain saman aikaisesti ja ne liittyvät kiinteästi toisiinsa. Myyjä etsii ensin asiakasyrityksestä tietoja ja luo käsityksen oman tuotteen tai tuotteiden ominaisuuksista, jotka ovat todennäköisimmin oleellisia juuri tälle kyseiselle asiakkaalle. Samalla voidaan miettiä myös asiakkaan tarpeet, jotka aiomme ratkaista tuotteemme tai tuotteidemme avulla. Tämän vaiheen aikana käydään läpi kysymykset, joiden avulla saadaan asiakas ilmaisemaan todelliset tarpeensa ja mietitään tarpeiden täyttämisen vaikutukset. Samalla selvitetään sopivat argumentit ja arvot esittelyvaihetta silmällä pitäen.

Henkinen valmentautuminen voidaan tehdä käänteisessä järjestyksessä ja näin varmistaa toivottu lopputulos. Asiakkaalle tarjoamasi ratkaisu on tämän menetelmän avulla hänen tarpeidensa kannalta optimaalinen. Näin valmistautuessamme helpotamme keskittymistämme asiakastilanteessa ja voimme tietoisuustaitojamme hyväksi käyttäen elää kussakin hetkessä myyntitilanteessa täydemmin. Tietoisen läsnäolon taidoilla tarkoitetaan keskittymistä kunkin elämämme hetken kokemiseen, havainnoimiseen ja hyväksymiseen. Voimme ottaa intuitiomme ja luovuutemme käyttöön hyvin suunnitellun myyntirungon avulla, johon ei tarvitse takertua liiaksi ja josta voimme tarpeen tulle poiketa luontevasti. Aivan samoin kuin huippu-urheilijoilla, huippumyyjillä täytyy olla kyky keskittyä suoritukseen, asiakkaaseen ja hänen tarpeisiinsa koko olemuksellaan. Tietoinen läsnäolo edesauttaa myös myyjälle olennaisen kuuntelutaidon kehittymisessä. Myyjä oppii tietoisuustaitojensa avulla kuulemaan mitä asiakas tarkoitta sen sijaan, että vain kuuntelisi mitä hän sanoo.

Myynnin esimies tarvitsee hyvää itsetuntoa ja henkistä valmistautumista ennen kolutuksiaan, palavereita ja erilaisia keskusteluja.

Henkinen valmentautuminen voi tapahtua myös yleisellä tasolla. Mielikuvaharjoite voi edesauttaa yleisesti itsetuntoamme ja suorituskykyämme. Täsmennetyt mielikuvaharjoitteet kohdistuvat asiakkaan lisäksi myyntiprosessiin kokonaisuutena tai johonkin sen osa-alueeseen. Näitä täsmäharjoitteita löydät kirjan/blogin myöhemmistä luvuista. Tässä esittelen sinulle yhden mallin itsetuntoamme ja suorituskykyämme myyntityössä yleisesti kehittävästä harjoitteesta.

Harjoitus löytyy kirjoitettuna mm. 18.6.2014 blogissani http://trainettaone.blogspot.fi .
Harjoitus (20 min) löytyy myös YouTubesta osoitteella: http://youtu.be/RKbS45rS-DQ


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Aamu palaveri, lyhyt myyntikoulutus, iltapäiväpalaveri ja viikkopalaveri

3.10.2018


Aamupalaveri toimii hyvin edellisen päivän tai viikon tulosten tarkasteluun ja tulevan päivän tai päivien toimien suunnitteluun. Aamupalaveri voi toimia motivaation parantajana, energian antajana ja henkisenä valmentautumisena asiakkaiden kohtaamiseen. Aamupalaverin runko voi olla esimerkiksi seuraavanlainen: valmistelut, edellisen päivän tai viikon tulos, käytännön asiat ja tiedottaminen, lyhyt myyntikoulutus (päivittäin tai esimerkiksi maanantaisin), päivän tavoite ja lopetus.

Panostus ja pätevyys ovat onnistuneen myyntituloksen päätekijät. Myyntiorganisaatioissa panostusta tehostetaan usein erilaisilla myyntikilpailuilla ja pätevyyttä voidaan vastaavasti lisätä lyhyillä täydentävillä myyntikoulutuksilla. Aamupalaverien on tarkoitus kestää vain 15-30 minuuttia, joten niissä toteutettava myyntikoulutus ei voi olla kokonaan uuden asian opettelua. Lyhyen myyntikoulutuksen tarkoitus on sen sijaan muistuttaa olennaisista myyntiin vaikuttavista asioista ja syventää harjoittelun myötä aiemmin opittuja asioita. Tällaisten lyhyiden koulutushetkien avulla saadaan puhtia myyntitiimin toimintaan, lisätään valppautta tietoisuustaitojenkin avulla ja autetaan valmistautumaan asiakkaiden kohtaamiseen. Esimiehen tehtävä on luoda palavereihin mukava ja yleensä vauhdikas tunnelma, joka lisää myyjien aktiivisuutta. Vaihtoehtoisesti tiimin esimies voi käyttää rauhallista mielikuvaharjoittelua tai mindfulness-meditaatiota keskittymiskyvyn ja optimaalisen toimintakyvyn saavuttamiseksi.

Iltapäiväpalaverissa tarkistetaan päivän myynti ja käydään läpi onnistumiset sekä korjattavat ja tehostettavat toimenpiteet. Iltapäiväpalaverin luonne ja tarkoitus vaikuttaa palaverin pituuteen. Iltapäiväpalaverit eivät ole aina välttämättömiä, mutta esimerkiksi ongelmien selvittämiseen, useiden uusien myyjien tukemiseen ja neuvomiseen, budjetin alittamisen käsittelyyn ja seurantaa tarvitsevan tiimin käsittelyyn ne ovat oivallisia. Jos tiimi alittaa budjettinsa toistuvasti, aamupalaveri voidaan käyttää tuleviin ja positiivisiin asioihin ja iltapalavereissa voidaan käyttää aikaa ongelmien ratkaisuun työpäivän loppupuolella.

Viikkopalaverit toimivat parhaiten myyntitiimin yhteisten sekä henkilökohtaisten tavoitteiden seurantapalaverina. Perjantaille erinomaisesti sopiva viikkopalaveri on hyvä mahdollisuus antaa palautetta onnistuneista myyntitilanteista, kilpailuista ja saavutetuista tavoitteista. Onnistumiseen johtaneet toimet kartoitetaan ja määritellään tulevalle viikolle. Viikkopalaverin kulku voi olla esimiehen näkökulmasta esimerkiksi seuraava: valmisteluvaihe, aloitus, kuluneen tai edellisen viikon tulos, tulevan viikon tai muun kauden tavoitteet ja niihin liittyvät toimet, menettelytapojen seuranta, lopetus ja viikkopalaverin jälkeen toteutettavat toimet.

Palaverien ja lyhyiden koulutushetkien onnistunut suunnittelu ja vetäminen onnistuu paremmin keskittyneenä ja tietoisena. Päivän tietoisuusharjoituksena voit tehdä tietoinen syöminen-harjoituksen kahvi- tai ruokatunnilla ihan huomaamattomasti: http://www.oivamieli.fi/tietoinen_syominen_exercise.php .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Palaverit

3.5.2018

Monissa organisaatioissa ja useimmilla toimialoilla tapahtuu jatkuvaa nopeaa muutosta. Muutoksessa eläminen ja kilpailussa selviäminen asettaa vaatimuksia niin yksittäiselle ihmiselle kuin kokonaisille työryhmillekin. Säännölliset ja tehokkaat palaverit, joissa jokainen on läsnä tietoineen ja kokemuksineen, voivat tukea yrityksiä tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassamme. On myös mahdollista, että yrityksen palaverikäytäntö on yksi yrityksen menestystä estävä tekijä.

Palavereiden avulla pysytellään tietoisena toistemme kehittymisestä ja yritys pysyy ajan hermolla markkinoillaan. Palaverien positiivinen tarkoitus on jakaa tietoa, olla seurannan työkaluina, mahdollistaa tavoitteiden asettamisen ja tukea niin yksittäisten työntekijöiden kuin koko organisaationkin kehittymistä. Kun palavereilla on tietty tarkoitus ja ne pidetään säännöllisesti, niistä tulee tärkeä osa jokaisen työpäivää ja niitä pidetään tehokkaina ja tarpeellisina. Säännöllisyys luo mahdollisuuden pitää budjetti, avainluvut, tavoitteet ja tulokset kirkkaana mielessä. Palaverit mahdollistavat myös lyhyiden myyntikoulutusten pitämisen aina tarvittaessa. Palaverit mahdollistavat kokemusten vaihtamisen ja niistä oppimisen ilman, että kaikkien tarvitsee tehdä samoja virheitä ja hyväksi havaitut toimintatavat saadaan nopeasti kaikkien tietoisuuteen. Sosiaalisina vuorovaikutustilanteina palaverit auttavat osallistujia tuntemaan toisensa paremmin ja se puolestaan vahvistaa joukkuehenkeä, yhteisöllisyyttä ja asennetta. 

Päivän harjoituksena voit tehdä tietoisuusharjoituksen sivulta: http://oivamieli.fi/tietoinen_arki.php .

Seuraavaksi käymme läpi erilaiset palaverit: aamupalaverin, lyhyet myyntikoulutukset, iltapäiväpalaverin ja viikkopalaverin.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

tiistai 1. toukokuuta 2018

Yhteiskäyntien tai -kuunteluiden kolme käyttötapaa

2.5.2018

Esimies voi olla mukana asiakaskohtaamisessa varmistaakseen myyjän kanssa yhdessä tilauksen saamisen, opastaakseen myyjää tai valmentaakseen häntä. Ensimmäisessä tapauksessa asiakas ja tilaus on niin tärkeä, että kaupan saaminen varmistetaan esimiehen pätevyyden tai auktoriteetin avulla. Aloite ja vastuu säilyvät myyjällä koko keskustelun ajan, mutta esimies voi ottaa osaa keskusteluun ja auttaa myyjää etukäteen sovitulla tavalla. Esimies toimii avustajana, myyjä myy itse. Tilauksen varmistamista esimiehen auktoriteetin avulla ei voida käyttää myyntipuheluissa, mutta se toimii erinomaisesti yhteiskäynneillä

Opastavilla käynneillä tai puheluissa esimies tai kokeneempi myyjä myy ja toimii vastuullisena aloitteen tekijänä. Opastettavana oleva myyjä opettelee myyntiprosessin yksityiskohtia tarkkailemalla. Aloittelevan myyjän kouluttamisen lisäksi tämä menetelmä soveltuu myös jo hieman myyntityötä tehneen myyjän koulutukseen tai kokeneemmankin myyjän kouluttamiseen jonkun tietyn yksityiskohdan osalta. Opastava kollega tai esimies tarjoaa toiselle myyjälle mahdollisuuden täydentää oppimiaan taitoja, antaa vinkkejä ja mahdollisuuden uusiutua uusien ideoiden saamisen myötä. Tällainen yhteiskäynti tai -kuuntelu on myös mahdollisuus esimiehelle. Hän voi niiden avulla osoittaa pätevyytensä ja parantaa arvostustaan myyjien silmissä. Jos esimies ei ole itse aktiivisesti myyntityössä mukana, opastavat käynnit kannattaa toteuttaa kokeneempien kollegojen avulla.

Valmentavien käyntien tai puheluiden aikana esimies tarkkailee myyjää ja hänen myyntipuhettaan, mutta hän ei osallistu myyntitapahtumaan. Jälkeenpäin esimies  antaa myyjälle palautetta aivan samoin kuin opastavienkin yhteiskäyntien tai -kuunteluiden yhteydessä. Tämä on ehkä käytetyin yhteiskäyntien tai kuunteluiden muoto, jonka avulla voidaan laatia toimintasuunnitelma mahdollisimman selkeäksi.

Yhteiskuuntelussa opastavia ja valmentavia puheluita voidaan myös yhdistää tarpeen mukaan ja asioita voidaan korjata nopeasti usein toistuvien puhelinkeskustelujen avulla. Esimiestä yhteiskuuntelujen ja yhteiskäyntien toteuttamisessa auttaa myyntiprosessin perusteellinen osaaminen. Sen ohjaamisessa sinua voi auttaa mielikuvaharjoite myyntiprosessista. Harjoitus löytyy myös YouTubesta osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=8okH38vJi0c .

Varaa itsellesi rauhallinen aika ja paikka, jossa voit rentoutua joko istuen tai maaten. Avaa kätesi ja jalkasi, mikäli ne ovat ristissä. Näin voit antaan mielesi ja lihastesi rentoutua parhaalla mahdollisella tavalla. Hengitä muutaman kerran syvään ja huokaise kunnolla. Anna sitten hengityksesi syventyä luonnollisesti normaalista valveillaoloajan hengitysrytmistäsi. Hengityksesi on luonnollista,  säännöllistä, tasaista ja rauhallista.
Anna sitten silmiesi sulkeutua kevyesti, mikäli ne ovat vielä auki. Anna niiden olla rauhallisesti kiinni, rauhallisesti suljettuina. Ajattele mielessäsikin vain rentoutumista, lepoa ja rauhaa. Ympäristöstäsi kuuluvat sivuäänet eivät kiinnosta, eivätkä häiritse sinua. Annat ympäristön äänien vain olla taustalla pehmeinä ja rentoudut ääntäni kuunnellen. Sinua kiinnostaa ainoastaan ääneni, rentoutuminen, lepo ja rauha. Olet keskittynyt vain tähän hetkeen ja tapahtumaan. Hengityksesi on luonnollista, tasaista, rauhallista ja säännöllistä. Jokaisella rauhallisella ja levollisella sisään- ja uloshengityksellä tunnet vajoavasi yhä syvemmälle tuohon miellyttävään ja rauhalliseen rentouden tilaan. Olosi on raukea samalla tavoin kuin auringon lempeässä paisteessa maatessasi, auringon lämmittäen juuri sopivasti.
Seuraavaksi lasken numerot yhdestä kymmeneen. Jokaisella numerolla vajoat asteittain syvemmälle tähän miellyttävään ja turvalliseen rentouden tilaan pysyen kuitenkin vaivattomasti hereillä. Jokainen numero merkitsee sinulle yhä syvempää, miellyttävää, hermoja vahvistavaa lepoa.
Yksi
Jokaisella rauhallisella hengityksellä vajoat yhä syvemmälle hermoja vahvistavaan lepoon.  Tuntuu hyvältä saada vaipua oikein kunnolla syvään lepoon ja rauhaan. Ajatustoimintasikin on alkanut hiljentyä ja hidastua. Aivosi tyhjentyvät ajatuksista ja mielikuvista. Nekin rentoutuvat.
Kaksi
Olosi tuntuu miellyttävän raukealta, rentoutuneelta, hyvin raskaan ja painavan tuntuiselta. Ympäristöösi nähden hieman välinpitämättömän yksitoikkoiselta.
Kolme
Jäseniisi ja koko kehoosi on saattanut levitä hieman herpautunut, lämmin lievän turtumuksen ja puutumuksen tunne. Tuo tunne on hyvin miellyttävä.
Neljä
Kätesi ja jalkasi alkavat tuntua lyijyn raskailta. Hyvin, hyvin raskailta. Koko kehosi alkaa painaa kuin lyijy tuota alustaa vasten.
Viisi
Kehollesi on alkanut levitä hyvin miellyttävä, lämmin, rentoutunut, oikein hyvä olo. Verenkierto vilkastuu ja paranee. Tunnet kehollasi miellyttävää , kasvavaa lämmön tunnetta.
Kuusi
Olet oikein syvässä, täysin turvallisessa rentoutumisen tilassa, jossa voit antaa hetken mielesi ja lihastesi levätä. Koko kehosi rentoutuu aivan päälaelta varpaan kärkiin saakka. Jokainen lihas, elin ja hermo rentoutuu. Kaikkein pienimmätkin lihasryhmät kehollasi rentoutuvat. Koko sinun psykofyysinen kokonaisuutesi rentoutuu.
Seitsemän
Olet oikein syvälle, hyvin, hyvin syvälle vaipuneena. Sinun on oikein hyvä olla. Jäsenesikin saattavat tuntua hieman herpautuneilta, turtuneilta ja puutuneilta ja aivan kun ne hetkeksi häviäisivät pois tietoisuudestasi.  Ikään kuin et tiedostaisi jäseniesi olemassaoloa. Et ajattele mielessä menneisyyttä, etkä tulevaisuutta. Et ole kiinnostunut ajasta etkä paikasta.
Kahdeksan
Hengityksesi sujuu rauhallisesti, tasaisesti ja säännöllisesti. Sinulle on tällä hetkellä aivan samantekevää, mitä ympärilläsi tapahtuu. On vain tämä hetki. Saada täysin levätä ja rentoutua, päästää itsensä vajoamaan vielä hieman syvempään. Tuohon suloiseen raukeuden tunteeseen.
Yhdeksän
Olet täysin välinpitämätön ympäristöstä tulevista sivuäänistä. Sinä et anna minkään häiritä rentoutumistasi, lepoasi , rauhaasi. Olet antanut kaikkien mahdollisten huolten, harmien, ahdistusten ja jännitysten purkautua ja tulla pois. Annat niiden tulla aivan täysin pois. Annat mielesi ja lihastesi levätä. Kaikki huolesikin ovat hävinneet ja sinun on oikein hyvä olla.
Kymmenen
Kuuntelet minun ääntäni. Ja ääntäni kuunnellessasi tulet vaipuneeksi ja ajelehtineeksi  aivan kuin huomaamattasi,  tahtomattasi yhä syvemmälle tähän miellyttävään lepotilaan, jossa sinun on oikein hyvä olla. Olet oikein syvälle, hyvin, hyvin syvälle vaipuneena. Olet oikein syvässä ja miellyttävässä, rentouttavassa ja hermoja vahvistavassa levossa ja rentoutumisen tilassa. Olosi tuntuu suloisen raukealta, painavalta ja hyvin, hyvin rentoutuneelta. Ympäristöösi nähden välinpitämättömän yksitoikkoiselta. Missään vaiheessa et nukahda sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä rentoutumistilasi muutu missään vaiheessa luonnolliseksi uneksi. Kuulet siis koko ajan ääneni, kun puhun sinulle. Keskityt ainoastaan siihen ,mitä nyt tulen sinulle sanomaan.
Kaikki tämän harjoitteen aikana antamani suggestiot, jotka koskevat sinun kaikkinaista työkykyäsi ja hyvinvointiasi, syöpyvät mieleesi, syvälle sinun alitajuntaasi, koituen sinun omaksi hyväksesi ja parhaaksesi. Lisäksi ne kasvavat ja vahvistuvat sinun mielessäsi ja alitajunnassasi jatkuvasti, vaikuttaen sinun hyväksesi ja parhaaksesi jokapäiväisessä elämässäsi. Edistyt ja etenet pelkästään hyvään ja myönteiseen suuntaan. Nyt keskityt siihen mitä tulen sinulle sanomaan. Ainoa, mistä olet tällä hetkellä kiinnostunut, on minun ääneni rentoutuminen , lepo ja rauha. Olet täysin välinpitämätön kaikesta muusta.
Tiedät, että myytävä tuote tai palvelu on vain välikappale, jolla asiakkaasi ostaa ongelman ratkaisua, taloudellista hyötyä, imagoa, tunnettuutta tai informaatiota ja muistat innokkaasti tarjota näitä etuja asiakkaallesi aina myyntitilanteessa. Olet aina riittävästi motivoitunut myymiseen ja motivaatiosi asiakkaiden kontaktointiin ja  myyntiä kohtaan vaan kasvaa jatkuvasti. Sinulla on henkistä voimaa ja energiaa toteuttaa myyntiäsi edistäviä, oikeaoppisia toimia täysipainoisesti ja pitkäjänteisesti ja täysin tinkimättä, herpautumatta, väsymättä tai stressautumatta.
Henkinen sietokykysikin kasvaa. Olet kiinnostunut asiakkaistasi ja heidän ongelmiensa ratkaisemisesta myymiesi tuotteiden ja palvelujen avulla. Löydät aina asiakkaan tarpeen tai ongelman, jonka juuri sinä voit täyttää tai ratkaista myymilläsi tuotteilla ja palveluilla. Olet tehnyt itsellesi täysin selväksi sen tosiasian, että sinun on mahdollista edetä aivan huipulle saakka. Olet asettanut itsellesi tavoitteita ja etenet tavoitteitasi kohti hyvin määrätietoisesti. Olet eteenpäin pyrkivä ja peräänantamaton huippumyyjä, joka osaa kuunnella asiakkaita ja ratkaista heidän ongelmiaan. Luotat itseesi ja omiin kykyihisi joka hetki ja kaikissa tilanteissa. Sinusta suorastaan pursuaa terve varmuus, rohkeus ja itseluottamus. Olet vahva ja voimakas persoonallisuus ja henkisesti hyvinvoiva, sekä tasapainossa oman itsesi kanssa, eikä sinulla ole ristiriitaa. Olet ehjä ja vahva psykofyysinen kokonaisuus.
Rentoudu edelleen. Hengityksesi toimii tasaisesti ja rauhallisesti. Olet hyvin, hyvin syvälle vaipuneena. Tunnet olosi miellyttävän rennoksi ja raukeaksi. Jäsenesi tuntuvat lyijyn raskailta, hyvin, hyvin raskailta ja rentoutuneilta. Tunnet miten rentoutuessasi uudistat ja lataat itseäsi. Keräät itsellesi uutta voimaa, uutta energiaa, uusia henkisiä voimavaroja. Kuuntelet edelleen minun ääntäni ja annat mielesi ja lihastesi levätä. Haluat rentoutua vielä pienen hetken. Sinun on oikein hyvä olla.
Valmistelet asiakastapaamiset ja –puhelut aina riittävän hyvin ja riittävän nopeasti. Muistat aina tarkistaa tärkeimmät yksityiskohdat asiakkaastasi ennen kontaktointia ja muistat asiakkaan nimen hyvin. Muistat helposti myös asiakkaan kanssa käymäsi keskustelut.
Sinun on helppoa soittaa asiakkaalle ja kohdata asiakkaat tapaamisissa. Kontaktoit mielelläsi asiakkaita mahdollisimman usein, toinen toisensa perään. Sinä oikein etsit tilaisuuksia soittaa uudelle tai vanhalle asiakkaalle ratkaistaksesi heidän ongelmiaan ja täyttääksesi heidän tarpeitaan myymilläsi tuotteilla. Sinulla on sellainen tunne, että kaikki tuntuu onnistuvan sinulta. Tämä positiivinen tunne ja lataus vain kasvaa ja vahvistuu sinussa, mitä lähemmäksi asiakkaan tapaaminen tai kontaktointi tulee. On yhdentekevää, millaisiin myyntitilanteisiin,  tapahtumiin ja olosuhteisiin joudutkin, suljet pois mielestäsi kaikki negatiiviset ja keskittymistäsi häiritsevät tekijät. Olet niin keskittynyt asiakkaaseesi ja myyntiin, että kaikki häiritsevät tekijät jäävät tietoisuutesi ulkopuolelle. Päästät tietoisuuteesi vain kaikki positiiviset, sinua, asiakastasi ja myyntiäsi edistävät ja vahvistavat tekijät.
Löydät helposti sillan kontaktivaiheesta kartoitusvaiheeseen. Muistat aina kysyä asiakkaalta ystävällisesti ja kohteliaasti juuri oikeita kysymyksiä  saadaksesi hänen ostomotiivinsa selville ja pystyäksesi ratkaisemaan hänen ongelmansa myymiesi tuotteiden ja palvelujen avulla. Muistat, että sinulla on kaksi korvaa ja yksi suu muistaaksesi paremmin kuunnella asiakasta. Osaat tehdä hyviä tarkentavia kysymyksiä ja osoittaa kiinnostuksesi asiakasta kohtaan juuri sopivasti kaupankäyntiä ajatellen.  Sinulla on vahvat hermot ja kykenet täysin keskittymään asiakkaaseen ja myyntitilanteeseen. Tunnet itsesi sekä henkisesti, että fyysisesti vahvaksi ja voimakkaaksi. Kaikki aistisikin toimivat erinomaisesti. Sinun reaktiokykysi on täysin tallella ja osaat myyntitilanteessa ja asiakkaan kohdatessasi keskustella aina oikeista asioista ja kysymyksistä. Kertaat asiakkaan kertomat olennaisimmat kohdat tilanteestaan ja tarpeistaan.
Esittelet itsesi, yrityksesi, alasi sekä tuotteesi sujuvasti ja riittävän yksinkertaisesti. Muistat esitellä tuotteesi ja palvelusi painottaen juuri kyseessä olevalle asiakkaalle sopivia argumentteja. Vaikka tiedät tuotteestasi paljon, muistat kertoa asiakkaalle vain hänelle olennaisen tiedon kaupan saamiseksi. Vastaat tässä vaiheessa kaikkiin mahdollisiin vastaväitteisiin, joita asiakkaalle tulee tai on aiemmin tullut. Itse asiassa onnistut kääntämään asiakkaan vastaväitteet usein eduiksi, joita asiakas saa tuotteesi ja palvelusi ostamalla.
Kykenet hyödyntämään sinulle sopivat, hyväksi hiomasi myyntitekniikat täydellisesti ja viimeistä piirtoa myöten oikein ja persoonallesi sopivimmalla tavalla. Osaat myös tarvittaessa taktikoida hvyin järkevästi ja älykkäästi. Käytät myyntitilanteet joka suhteessa aivan täysin omaksi ja asiakkaasi hyväksi ja hyödyksi. Jokainen osatekijä nivoutuu oikealle kohdalleen aivan täydellisesti ja saat myyntitilanteesta ehjän ja hyvän kokonaisuuden sekä kestävän kaupan.
Päätösvaiheessa kysyt kauppaa rohkeasti. Tunnistat ostosignaalit hyvin ja osaat tarttua niihin juuri oikealla hetkellä. Et lannistu, vaan vastaat kaikkiin asiakkaalta saamiisi vastaväitteisiin sujuvasti ja saat kaupan sinnikkään ja johdonmukaisen työsi ansiosta. Muistat kysyä kauppaa uudelleen aina vastaväitteen kumottuasi.  Tarvittaessa otat uusintakontaktin aina juuri oikeaan aikaan kaupan päättääksesi. Asiakas ostaa juuri sinulta saatuaan riittävästi asiantuntevaa tietoasi tuotteestasi ja palvelustasi. Olette molemmat tyytyväisiä kauppaan ja muistat aina varmistaa asiakkaan tyytyväisyyden ottamalla häneen yhteyden kaupan tekemisen ja toteuttamisen jälkeenkin, mahdollisia tulevia kauppojanne pohjustamaan. Hallitset myyntitilanteet alusta loppuun saakka erinomaisesti, todella loistavasti. Alitajuntasikin työskentelee ja toimii kaikilta osiltaan sinun hyväksesi ja parhaaksesi näissä tilanteissa.
 Joka kerta, kun kuuntelet tätä harjoitusta, kykenet rentoutumaan kerta kerralta yhä paremmin ja täydellisemmin sekä vajoamaan hyvin syvään rentoutumisen tilaan. Myös silloin, kun kuunteluolosuhteet eivät ehkä aina ole parhaat mahdolliset, kykenet täysin keskittymään tähän rentoutustapahtumaan.
Sinulla on miellyttävä ja hyvä tunne, että olet voinut levätä ja  rentoutua oikein kunnolla ja perusteellisesti. Alat tuntea miellyttävää, kasvavaa halua havahtua tästä miellyttävästä ja suloisesta raukeuden, painavuuden ja rentoutumisen tilasta.
Alan jälleen laskea. Alan luetella numeroita kymmenestä alaspäin. Jokainen numero merkitsee sinulle kasvavaa virkeyttä, pirteyttä ja keveyttä. Mitä lähemmäksi yhtä tulen, sitä virkeämmäksi ja pirteämmäksi tunnet itsesi. Aivan kuin olisit lähtenyt kohoamaan jostain syvältä, takaisin kohti pintaa. Nyt alan laskea.
Kymmenen
Miellyttävä kasvava keveys ja virkeys alkaa sinun jaloistasi. Jalkasi käyvät yhä kevyemmiksi, jalkasi tulevat vähitellen oikein kevyiksi.
Yhdeksän
Keveys ja virkeys ovat vähitellen leviämässä yhä ylemmäs kehossasi. Kätesikin tuntuvat keveiltä. Alat vähitellen tiedostaa jäseniesi olemassaolon.  Kätesi ja jalkasi tulevat höyhenen kevyiksi.
Kahdeksan
Kaikki raukeus, väsymys, painavuus, kaikki  välinpitämättömyys ja yksitoikkoisuus häviää täysin pois. Kaikki herpautuneisuus, turtumus ja puutuneisuus jäsenistäsi ja koko keholtasi häviää täysin pois.
Seitsemän
Sinussa on voinut tapahtua luovaa uudistumista, henkistä latautumista. Olet kerännyt itsellesi uutta voimaa, uutta energiaa, uusia henkisiä voimavaroja, rohkeutta, varmuutta ja itseluottamusta.
Kuusi
Kiinnostut jälleen täysin normaalilla tavalla ympäristöstäsi. Ajasta ja paikasta. Kaikesta siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Ympäristö palautuu aivan täysin normaalilla tavalla tietoisuuteesi.
Viisi
Tunnet virkistyväsi ja piristyväsi aivan täysin. Saat kaikki jäsenet ja lihakset aivan täysin tietoisuuteesi ja hallintaasi. Pääsikin alkaa tuntua kevyemmältä. Olkapääsi kevenevät. Koko kehosi kevenee.
Neljä
Aivan kuin olisit saanut nukkua pienen hetken. Aivan kuin aivosikin olisi pesty kirkkaiksi ja puhtaiksi. Aivan kuin olisit uudesti syntynyt. Olet kerännyt uusia voimia.
Kolme
Silmäluomesikin tulevat oikein kevyiksi, hyvin, hyvin kevyiksi. Pää, silmäluomet, jalat ja kädet ovat oikein kevyet. Koko kehosi kevenee. Kaikki lihakset ja jäsenet ovat omassa tietoisuudessasi ja hallinnassasi. Kaikki aistisikin toimivat erinomaisesti. 
Kaksi
Tunnet itsesi oikein levänneeksi ja rentoutuneeksi. Olet hyvin virkeä ja pirteä. Aivan täysin levännyt rentoutunut. Olet tullut pois sieltä syvältä, takaisin pintaan. Tiedostat jälleen aivan normaalilla tavalla ympäristösi, ajan ja paikan, kaiken sen mitä ympärilläsi tapahtuu.
Yksi

Olet aivan täysin hereillä ja valveilla. Olet oikein virkeä ja pirteä, aivan täysin levännyt ja rentoutunut. Olet kerännyt itsellesi uusia voimia. Olet aivan täysin hereillä, aivan täysin hereillä ja valveilla. Tunnet vointisi kaikin tavoin oikein hyväksi. Koko sinun psykofyysinen kokonaisuutesi voi erinomaisesti. Olet aivan täysin hereillä, täysin valveilla. Aivan täysin hereillä ja valveilla. Tunnet vointisi kaikin tavoin oikein hyväksi, erinomaiseksi. Olet aivan täysin hereillä ja valveilla.


Lisäksi voit lukea Antti-Juhani Wihurin kirjoituksen: ”Onko mindfulness vain pehmoja varten” osoitteesta http://www.mindatwork.fi/onko-mindfulness-vain-pehmoja-varten/ .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Yhteiskäynnit ja kuuntelut

9.4.2018

Muistat varmasti, miten alussa asetimme myyntipuheen onnistuneen myynnin keskiöön sitä tukevien ja ympäröivien koulutusten, myynnin suunnittelun, avainlukujen, palavereiden, yhteiskäyntien tai -puheluiden ja säännöllisten tulos-panos-asenne-osaamiskeskustelujen sekä kehityskeskustelujen kanssa. Nyt käsittelemme näistä myyntipuhetta tukevista alueista yhteiskäyntejä ja –kuunteluita.

Esimies voi lähteä myyjän mukaan yhteiskäynnille tai kuunnella tuplaluureissa puhelimitse tapahtuvaa asiakkaan kontaktointia. Keskustelujen lisäksi yhteiskäyntien tai –kuuntelujen tulisi olla se asia, johon esimies käyttää eniten aikaansa. Perusteluna tällaiselle priorisoinnille on  se, että yhteiskäynnit ja –kuuntelut ovat esimiehelle ainutlaatuisia mahdollisuuksia tukea myyjiään yksilöllisten tarpeiden mukaan kunkin kehitystasolle sopivalla tavalla. Yhteiskäynnit ja –kuuntelut lähentävät valmentavaa esimiestä ja valmennettavana olevaa myyjää sekä parantavat heidän välistään vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta.

Yhteiskäynnit ja –kuuntelut luovat esimiehelle mahdollisuuden antaa palautetta myyntipuheen tehokkuudesta ja myyjälle mahdollisuuden saada palautetta heti myyntipuheen jälkeen. Yhteiskäyntejä ja –kuunteluita voi tehdä myös kollegan kanssa, joka voi keskittyä myyntipuheen analysointiin sen sijaan, että  keskittyisi myymään itse. Niin kollegan kuin esimiehenkin kanssa on helpompi tunnistaa omat kehitysalueet, joille muuten on sokea. Kehitysalueet tunnistamalla voidaan varmistaa oman myyntipuheen positiivinen kehitys. Kun kehitysalueet on käytännössä tunnistettu, esimiehen on helpompi asettaa realistiset tavoitteet yhdessä myyjän kanssa REACT-keskusteluissa liittämällä tavoitteet osaamista kehittäviin yhdessä sovittaviin toimenpiteisiin. Yhteiskuuntelut ja –käynnit ovat myös erinomainen mahdollisuus esimiehelle opastaa ja kertoa miten hänen kannattaa toimia. Erityisesti tilaisuutta kannattaa käyttää onnistumisten huomioimiseen ja keskittyä vain yhteen kehitettävään asiaan kerrallaan.

Pystyäksesi analysoimaan kuulemasi myyntikeskustelut paremmin tarvitset kykyä kuunnella omia ajatuksiasi. Sen jälkeen osaat paremmin ymmärtää myös mitä myyjäsi mahdollisesti ajattelee eli käytät mentalisaatiokykyäsi tehokkaammin. Tänään voit tehdä näitä taitoja kehittääksesi jälleen entuudestaan tutun mindfulness-harjoituksen Tietoinen istuminen (Harjoitus 7): https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta/harjoitukset . Lisäksi kannattaa harjoitella aiempien ohjeiden mukaan myös tietoista kuuntelua.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kehityskeskustelun vaiheet

16.3.2018

Myyntikeskustelu, REACT –keskustelu ja kehityskeskustelu toteutetaan vaiheittain. Kehityskeskustelun vaiheet ovat : käytännön valmistelut, henkinen valmistautuminen, suunnittelu ja keskustelun toteuttaminen, toimintasuunnitelma sekä keskustelun jälkeen toteutettavat toimet.

Molempien osapuolten kannattaa valmistautua kehityskeskusteluun, jotta siitä ei tule pelkästään miellyttävä keskusteluhetki. Valmistautuminen auttaa saamaan keskustelusta aitoa vuoropuhelua sen sijaan, että se olisi vain esimiehen yksinpuhelua. Avoimuuden saavuttamisen kannalta neutraali ja epävirallinen ympäristö toimiston ulkopuolella on paras vaihtoehto, jotta myyjäkin voi puhua avoimemmin.

Kutsu  keskusteluun kannattaa lähettää hyvissä ajoin, vähintään kaksi viikkoa ennen tapaamista, jotta myös myyjä voi valmistautua keskusteluun hyvin. Kutsu kehityskeskusteluun saa olla henkilökohtaisempi kuin tiheämmin toistuva kutsu REACT-keskusteluihin. Henkilökohtaisemman kutsun avulla myyjä voi tuntea olonsa luottavaisemmaksi ja keskustelu tuntuu sävyltään epävirallisemmalta. Kutsussa kannattaa mainita käsiteltävät asiat ja niihin liittyvät kysymykset.

Keskustelun alussa kannattaa käydä läpi helpoimmat asiat niin, että keskustelu pääsee hyvin vauhtiin. Jokaista keskustelua varten on varattava riittävästi aikaa ja keskustelun merkitystä kannattaa korostaa myyjälle. Keskustelun päämääränä on saada aikaan toimintasuunnitelma, jossa mainittujen toimenpiteiden avulla myyjä kehittyy edelleen tulevan kauden esim. vuoden aikana. Tavoitteet kannattaa asettaa aiemmin käsittelemäämme SMART- mallia apuna käyttäen.

Keskustelun jälkeen pyydetään myyjältä palautetta keskustelusta itsestään ja sovitaan aika seurantaa varten. Esimies kirjoittaa muistiinpanot ja toimintasuunnitelman puhtaaksi ja pyytää niihin myyjän allekirjoituksen omansa lisäksi. Myyjälle ja henkilöstövastaavalle annetaan oma kopio muistiinpanoista ja toimintasuunnitelmasta.

Lisää näkökulmia kehityskeskusteluihin löydät osoitteista :

Päivän harjoituksena voit tehdä jälleen tutun kuunteluharjoituksen. Tietoisen kuuntelun merkitystä ei kannata unohtaa missään vaiheessa esimiehenä toimiessasi.

Kun joku myyjä tai kollega puhuu sinulle tänään, anna hänelle lahjana täysi huomiosi, tarkkaavaisuutesi ja jakamaton aikasi. Omaksu avoin asenne ja muista miten tärkeä hän on yrityksenne onnistumisen kannalta, jotta osaat antaa hänelle kaiken sen ajan ja tilan, jonka hän tarvitsee tullakseen kuulluksi ja ymmärretyksi. Anna hänen ilmaista itseään vapaasti. Älä esitä kysymyksiä tai kommentteja, vaan myötäile häntä kevyesti ilmeilläsi, päännyökkäyksillä tai sanomalla ”ymmärrän” tai ”vai niin”. Jos tarkkaavaisuutesi harhailee, voit palauttaa sen hyvin lempeästi ja hyväksyvästi takaisin puhujaan. Puhuja on sinun mietiskelysi kohde. Annat hänelle lahjan, kun pidättäydyt puhumasta, esittämästä kysymyksiä tai johdattelemasta puhujaa myös hänen mahdollisten hiljaisten mietintähetkiensä aikana. Ole jälleen valmiina kuuntelemaan, kun hän mahdollisen tauon jälkeen alkaa puhua.

Tämän harjoituksen voi tehdä myös kollegan kanssa niin, että molemmille annetaan kolme minuuttia aikaa puhua, kun toinen kuuntelee edellä kuvatulla tavalla. Lopuksi voidaan keskustella siitä, miltä kokemus on tuntunut.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta